Sukellus

Kuplassa harrastetaan pääsääntöisesti laitesukeltamista. Laitsesukeltaminen Suomessa ja Pohjoismaissa on erityistä tietotaitoa vaativaa toimintaa, ja Kuplassa pidetäänkin turvallisuutta erittäin tärkeänä. Käytännössä Kuplan sukellustoiminta jakautuu kahteen malliin: leirit ja yksittäiskeikat.

Kesäaikaan Kuplalla on viikonloppuleirejä ympäri Suomea useampi kuukaudessa. Pitempiä leirejä on taas useampi vuodessa, joista kaunein ja mahtavin on kahden viikon mittainen Utön leiri Suomen eteläisimmässä kohdassa. Järjestämme myös vuosittain muutaman ulkomaan leirin, kohteina esimerkiksi Viro ja Norja.

Yksittäiskeikat suuntautuvat säiden salliessa merelle ja kovemmilla aallokoilla sisämaan järviin. Keikat ovat yleensä arki-iltaisin ja niitä on useampi viikossa. Keikkaa tehdään niin kauan kun vedet ovat jäästä vapaat, ja on kerhossa muutama jääsukelluskeikkakin järjestetty.

Sukellustoiminnan mahdollistamiseksi Kupla omistaa kaksi venettä, nimeltään Hinkki ja Irmeli, jotka majailevat Otasatamassa kätevästi lähellä kerhon tiloja. Lisäksi kerholla on 12 kappaletta laitepaketteja, jotka on tarkoitettu jäsenistön vuokrattavaksi sekä kurssien oppilaiden käyttöön. Vuokralaitteilla sukellusharrastusta on vaivatonta ja edullista jatkaa ilman omia varusteita.

Lue lisää Suomessa sukeltamisesta täältä!